Orvis
Huopanankoski
Merikarvianjoki
Myllykoski
Kynäkosket
Kalhamanjoki
Läsäkoski
Vastinkoski
Vihavuosi
TEST CENTER

Kynäkosket - Ekokoskikokeilualue

Metsän keskellä Niemelänjärven alapuolella sijaitsevat noin puoli kilometriä pitkät Kynäkosket. Autolla saavutaan kosken parkkipaikalle, joka on noin 300 metrin päässä laavupaikasta.
Yläosassa saari jakaa joen kahteen etäällä toisistaan kuohuvaan koskeen, joista pohjoisen puoleinen uoma on runsasvetisempi. Molemmat kosket laskevat noin sata metriä pitkään välisuvantoon. Suvannon jälkeen alkaa kivinen ja voimakkaasti kuohuva yhtenäinen koski, joka kaartaen laskee jokimaiseen Koirajärveen. Koskien yleisimpiä arvokaloja ovat harjukset mutta koskilla asuu myös taimenia. Kynäkosket sijaitsevat Luvan pääreitin puolivälissä ja ovat näin keskeisellä taimenten vaellusreitillä. Koskien ylä- ja alapuolisilla järvillä on runsaasti haukia.

Kynäkoskista on Fondelf projektissa kehitetty Luvan reitille luonnon koskikalastoa suosivaa kalastusmatkailukohdetta. Tavoitteena on, että taimenet ja harjukset voivat koskilla kasvaa vähintään kutukokoon ja näin vahvistaa koko reitin kalakantaa. Kynäkoskilla kalastetaan sovelletun pyydä ja päästä -perhokalastuksen säännöillä. Perhokalastuksessa edellytetään väkäsetöntä koukkua ja valtaosa kaloista on vapautettava.
Kainuulaisen kalastusperinteen nimissä on kuitenkin haluttu säilyttää kotiin vietävän kehukalan mahdollisuus. Halutessaan perhokalastajalla on siis mahdollisuus ottaa saaliiksi joko yksi erikoisalamitan täyttävä taimen ( 60 cm) tai yksi harjus (45 cm). Koukkuun voi tarttua muitakin kuin vain "ekokaloja". Kynäkoskien ylä- ja alapuolelle vesistöön tullaan edelleen istuttamaan pyyntikokoisia lohikaloja ja ainakin ekokoskikokeilun alussa tehdään myös Kynäkoskille istutuksia.

Koskikunnostuksilla lisätään pyydä ja päästä -kalastuksen hyötyä koskien luonnonkalastolle. Kainuun ympäristökeskus pyrkii uudessa kunnostuksessa siihen, että kalastajien vapauttamilla kaloilla on kutu- ja suojapaikkoja sekä niiden eri ikäisillä poikasilla kasvualueita. Koskikunnostus ajoittuu elokuuhun 2002 ja valitettavasti koski on silloin suljettuna kalastukselta. Alemman kosken rantaan valmistuu kesällä laavu.

Ekokoskikokeilun säännöt ja kalastusluvat:

1. Sallittua ottaa saaliiksi 1 kpl erikoisalamitan täyttävä taimen tai harjus/kalastaja/vrk.

  • Taimenen alamitta 60 cm
  • Harjuksen alamitta 45 cm

Kaikkien taimenien ja harjuksien vapauttaminen suositeltavaa. Palauta kalastajakysely ja saalisraportti sekä otetuista että vapautetuista kaloista.

2. Kalastus on sallittua vain väkäsettömällä yksikoukkuisella perholla. Perhokoukun on oltava väkäsetön tai väkänen on painettava umpeen.

3. Kalastuskausi koko vuosi. Kaikki taimenet ja harjukset on vapautettava 1.9. - 30.5. Kahlaaminen on kielletty 1.9. - 30.5.

4. Koskelle myydään kiintiöidysti 4 henkilökalastuslupaa /vrk. tai yksi seuruelupa/vrk. Kesäkaudella (1.5. - 31.8.) kalastusvuorokausi alkaa ja päättyy klo. 18.00. Talvikaudella (1.9. - 30.4.) kalastusvuorokausi alkaa ja päättyy klo. 24.00.

Seuruelupa kattaa yhtenäisen seurueen, jossa on vähintään 4 kalastajaa. Koskelle ei myydä yhtä aikaa henkilökalastuslupia ja seuruelupia.

Kalastusluvat ja varaustaulukko: Ekokoskikokeilun kalastus alkaa 1.6.2002 ja kalastuslupien myynti 15.5.2002. Koska kalastuslupien määrä on kiintiöity ( 4 henkilökalastuslupaa /vrk ), kalastusluvat ovat myynnissä ja varaustaulukko on näkyvillä kuukauden etukäteen. Varausta ei voi tehdä muuten kuin maksamalla luvan.

Kynäkoskien ekokoskikokeilualueen kalastusluvat myydään Internetissä Lupanetin kautta. Lupanetissä on nähtävillä kalastuslupien varaustaulukko (kiintiö 4 kpl /vrk). Lisäksi kalastuslupia myy 15.5.2002 alkaen myös Hyrynsalmen Suoramyynti - Viinitupa (Hyrynsalmella 5-tien risteyksessä puh. 08-741 700.

Lisätietoja: Kalastusvalvoja käy päivittäin koskella ja pyrkii olemaan paikalla kertomassa ekokalastuksesta uuden kalastusvuorokauden alkaessa. Ekokosken kalastusvalvoja Riku Kaartinen, Moisio-Luvan kalaveden osakaskunta 050-3533 606.

Luvanhinnat: Henkilökalastuslupa 10 ¥/vrk. Vuorokauden seuruelupa on henkilölupa kerrottuna seurueen kalastajien lukumäärällä.

Lue lisää..

[Orvis] [Välineet] [Myynti] [Pro Guide] [Kunnostukset] [Kalastus] [Palaute] [Ajankohtaista] [2004 uutuudet]