|
Ekologisen koskikalastuksen kehittämishanke Kainuussa FONDELF-hanke on EU:n rahoittama kansainvälinen Recite II hanke, jossa pyritään edistämään kestävän kehityksen periaatteiden mukaista metsä- ja järviluonnon käyttöä.FONDELF -hankkeessa ovat mukana Galice ja Extremadure Espanjasta, Jura Ranskasta, Värmlandi Ruotsista ja Kainuun maakunta Suomesta. Hankkeessa on kolme osa-aluetta: Metsätalous, Bioenergia ja Ekomatkailu.
Kainuussa Hyrynsalmella sijaitseva Luvan vesistöreitti on valittu projektikohteeksi runsaiden koskien, jokien, purojen ja säännöstelemättömien järvien kokonaisuutena, josta löytyy järvitaimenen koko elinalue.
Fondelf ekomatkailuhankkeen tavoitteet Luvan reitillä:
- jalokalojen luonnonkalakantojen parantamiseen - kalastuskulttuurin kehittämiseen - kalastusmatkailun edellytysten lisäämiseen. Fondelf Projekti Luvan Reitillä
Hankkeen toimenpiteet: Vuonna 2000 selvitettiin hankealueen tilaa sekä kalavedenomistajien ja kalastajien näkemyksiä.
RKTL:n toimesta tehtiin tutkimus Luvan reitin koskien luonnontilasta Tuloksia lyhyesti:
- Osasta sivujokia tulee reitille runsaasti humusta, muuten veden laatu on normaali
- Koskissa on lisäkunnostustarvetta varsinkin poikas- ja kutualueiden osalla
- Taimenen luonnonvaraisesta lisääntymisestä ei saatu varmoja merkkejä pääreitin koskilta
- Harjus lisääntyy ja kasvaa pääreitillä suhteellisen nopeasti (4-5 vuodessa) 35 cm mittaan, jota suositellaan alamitaksi harjuksen luonnonkierron vahvistavaksi
Alueella kalastaneille tehtiin laaja postikysely (yli 60 kysymystä). Palaute saatiin noin 200 kalastajalta, jotka olivat vuonna 1999 kalastaneet alueella yhteensä yli 1000 kertaa Poimintoja yhteenvedosta:
- Kalastajat pitivät aluetta miellyttävänä koskikalastuspaikkana, jossa rakenteet ovat pääosin kunnossa ja jossa riittää tilaa sekä paikallisille että kalastusmatkailijoille.
- Kalastajat uskoivat, että kalastusmatkailulla voidaan kehittää kunnan elinkeinoelämää.
- Kalastajien mielestä on tärkeää, että kalastus säilyy pääosin nykyisellään ja myös suhteellisen edullisena. Saalisvarmuudesta oltiin valmiita maksamaan.
- Kalastajien mielestä on tärkeää, että ympäristö pysyy luonnontilaisena (nykyisellään) ja että vesistössä on luonnonvaraisesti lisääntyvä lohikalakanta.
- Kalastajat olivat valmiita alamittojen nostoon ja osa oli valmis kiinteiden pyydysten rajoittamiseen.
- Pääosa kalastajista ei ollut henkilökohtaisesti kiinnostunut C&R kalastuskohteesta, mutta etenkin Hyrynsalmen ulkopuolella asuvista löytyy selkeä n. 15-25% ryhmä, joka on valmis tai erittäin valmis
lunastamaan kalastusluvan tällaiselle koskelle.
Vuodesta 2001 alkaen vesistöreitin joet, kosket ja purot on jaettu käytön ja hoidon mukaan niin, että voidaan taata nykymuotoinen suosittu ja paikallisväestölle tärkeä
koskikalastusharrastus sekä samalla kehittää kalastusmatkailun edellytyksiä. Vuonna 2001 – 2002 kunnostetaan koskialueita ja perustetaan
Kynäkoskille ekologisen koskikalastuksen kokeilukohde.
- Kainuun Ympäristökeskus kunnostaa mm. ekologisessa kokeilukohteessa kutu- ja poikastuotantoalueita.
- Alueen kalavedenomistajia ja kalastusharrastajia aktivoidaan osallistumaan kalavedenhoitoon.
- Keväällä 2002 avataan Kynäkoskien kalastuskohde.
EKO-KALASTUSMATKAILUKOSKEN SÄÄNTÖLUONNOKSIA:
- Kaikkien taimenien ja harjuksien vapauttaminen suositeltavaa
- Taimenen alamitta 60 cm
- Harjuksen alamitta 45 cm
- Sallittua ottaa saaliiksi 1 kpl erikoisalamitan täyttävä taimen tai harjus
- Kalastus sallittua vain yhdellä yksikoukkuisella perholla
- Kalastuksessa käytetään väkäsetöntä tai litistettyä koukkua
- Saalisraportti palautettava sekä otetuista että vapautetuista kaloista
- Enintään 3-4 kalastajaa / vrk tai yhtenäinen seurue
- Kalastusluvat varataan ja ostetaan yhdestä pisteestä (em. kiintiön valvonta)
- Kalastuskausi koko vuosi. Kaikki taimenet vapautettava 1.9. - 30.5.
- Kahlaaminen kielletty 1.9. - 30.5.
Projektin suosituksesta tehtyjä päätöksiä: Moisio-Luvan kalaveden osakaskunta kehittää koskikalojen poikasistutuksia ja pyrkii korvaamaan istutuksissa vieraat kalalajit kotimaisilla taimenilla ja harjuksilla.
Moisio-Luvan kalaveden osakaskunta suosittelee kalastajille vapaaehtoista harjuksen 35 cm:n alamittaa.
Fondelf ekomatkailuhankkeeseen osallistuvia suomalaisia tahoja ovat:Kainuun TE-keskuksen kalastalousyksikkö, Riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitos, Kainuun Ympäristökeskus, Oulun yliopiston Kajaanin kehittämiskeskus, Hyrynsalmen kunta, Villi Pohjola, Kainuun kalatalouskeskus, Moisio-Luvan ja Salmen
kalastuskunnat, Hyrynsalmen-Ristijärven kalastusalue, Suunnittelutoimisto Simo Yli-Lonttinen sekä Arffman Consulting Oy. |
|