Pidän harjuksen perhokalastuksesta mukavan stressittömänä ja kaikkein leppoisimpana perhokalastusmuotona, jossa
parhaimmillaan tulee hauskoja tapahtumia tasaisesti ympäri vuorokauden. Varsinkin harjuksen pintaperhokalastus on mielilajini. Tietenkin taimenen
kalastus on myös lähellä sydäntä. Pinkki Klinkhämer näyttää pysyvän harjusperhojeni ykkösenä, muuten mallit vaihtelevat vuosittain. Kokeilen mielläni uusia perhomalleja ja kehittelen niistä omia versioita.
Tutuimpia alueita ovat kotiseutuni Kainuun keskiosan kosket. Myös Kuusamossa ja Juutualla on tullut käytyä säännöllisesti ja pitkään. Viime vuosina suurin mielenkiintoni on yhä enemmän kalavesien
kehittämisessä ja niiden luonnonmukaisessa hoidossa. Työskentelen ammatikseni maakunnallisessa kehittämisyhtiössä projektipäällikkönä mm. Kainuun koskivesien ja kalastusmatkailun kehittämiseksi.
Yrittäjänä olen tehnyt mm. kalapiirroksia, valokuvitusta ja videoita. En toimi varsinaisena perhokalastusoppaana mutta työni puolesta olen
kiertänyt esittelemässä maakuntamme vesiä ja osallistunut perhokalastusoppaiden koulutukseen.Simo Yli-Lonttinen projektipäällikkö / yrittäjä / oma suunnittelutoimisto
Laitakatu 32, 87500 Kajaani Työ: 358 8 6141 141, GSM + 358 50 5859 459 Telefax +358 8 6141 455 Email:
simo.yli-lonttinen@dnainternet.net |